2 7 0 9 2 0 0 9
En ole järin spontaani, en uhkarohkea, räikeä tai vahva, en matkusta yksin enkä osaa kertoa tarinoita öistä, maista, miehistä. Joku palaa vuosien matkalta, mutta minä olen edelleen samassa kaupungissani, samassa ihmissuhteessani, suurin jännitykseni on nettihuutokauppa ja kalenterini ainoat merkinnät laskujen eräpäiviä. Kasvatan huonekasvien pistokkaita, kuolen anopinkielieni keskellä, opiskelen kasvisruokaa, luen kirjastossa kaikki maailman lehdet. Minusta ei ole nyt kuin tähän. Elämäni on hurjaa aivan toisella tavalla. Kymmenen vuoden päästä saatan olla kokemattomampi, yhä tylsempi, yhä samassa kaupungissa, samassa osoitteessa, mutta tämä sijoitus on tehtävä, tämä tie on käytävä, luultavasti se pelastaa henkeni. Kaikki tapahtuu päässäni, siellä on parhaat bileet. Jutut on mittakaavoiltaan tarpeeksi suuria viedäkseen kaiken energian ja kapasiteetin. Kunpa tietäisitte, onneksi ette tiedä.Kanssani on vain yksi hedelmällinen puheenaihe – minä, miltä minusta tuntuu, mikä mättää, minäminä. Muutkin sen jo näkee, että sisällä tapahtuu paljon ja suunta on koko ajan parempaan. Vauhti on silti hidas, kaksi askelta eteenpäin, puolitoista taakse. Olen kaikessa kompleksisuudessani välillä vaikea kuin kolmivuotias, perässä raahattava uhmaikäinen, itken vieraassa kaupungissa ihmisten ilmoilla, minun kanssani on mentävä kiertoreittejä, vältettävä väenpaljouksia, minulle järjestetyt yllätykset ovat järjestään huonoja ideoita, pilaan ne kyllä. Ekaluokkalaisen itku kurkussa, että haluan kotiin. Välillä yliarvioin itseni, rehvastelen liian suurissa saappaissa, todistelen pystyvyyttäni typerillä vedoilla, joihin en lopulta pysty.
Mitä minulla on: ei juuri mitään, minä itse ja suuri rakkaus, kaikki.
NYT: Imogen Heap – Canvas