1 3 0 9 2 0 0 8

Tässä kirje ihmiskunnalle.

Hyvä ihmiskunta. Haluan tällä kirjeellä selittää viimeaikaisia tekemisiäni ja niihin johtaneita tekijöitä. Tällä kirjeellä haluan todistaa, etten ole a) täysin holtiton b) ihan täysin hukassa c) maanis-depressiivinen. Tässä kirjeessä toivon syvästi saavani ymmärrystä, pyydän tekojeni unohdusta.

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa, johon en uskonut joutuvani tai ajautuvani. Olen melko rahaton, aika paniikissa eikä tekemisilläni ole viime kuukausina tai vuosina ollut selkeää päämäärää. Olen muun muassa muuttanut, muuttanut uudestaan koska yksi kerta ei riittänyt, hankkinut koiran, luopunut koirasta, surenut koiraa, päättänyt ilmoittautua poissaolevaksi yliopistoon, ilmoittautunut läsnäolevaksi yliopistoon, ilmoittautunut avoimeen yliopistoon, peruuttanut ilmoittautumisen avoimeen yliopistoon, peruuttanut opintotuen, hakenut opintotukea, hakenut töitä, saanut töitä, lopettanut työt. Itkenyt paljon, itkenyt julkisesti, itkenyt holtittomasti. Olen jonkin verran valehdellut, salaillut ja jättänyt kertomatta, on jonkin verran hävettänyt.

Sitten tulen ja kirjoitan mahtipontisen merkinnän, jossa kerron, että kaikki on lopulta hyvin. Kerron, että olen kaiken tämän jälkeen palannut kouluun ja aloittanut psykologian perusopinnot, on olo kuin olisi siellä varkain, tällaisesta irtiotosta tulee huumaava hallinnan tunne. Tämä tuntuu järkevimmältä ja loogisimmalta kaikista järjettömistä hypyistäni niin että hävettää, ettei kukaan, edes minä, tullut ajatelleeksi sitä yhtään aikaisemmin. Sillä laitoksella on muitakin hulluja. Se on avannut monta lukkoa, pelkästään se, että on tukevaa maata jalkojen alla. Nautin taas, päivissä on värit, ompelen pitkästä aikaa, aloitin terapian, katselen lämmintä heijastusta ikkunasta olohuoneeseen järjettömän kiitollisena.

mä oon rikki mä oon pieni mä oon irrottanut kädet kaiteesta
mä tahdon tässä elämässä enemmän kuin elää

xx
Barbro

P.S.
punajuuripasta (4 hengelle)

4 punajuurta
2-3 valkosipulinkynttä
2 dl ruokakermaa
2 rkl balsamicoa
1 rkl hunajaa
1 tl kuivattua basilikaa
mustapippuria
suolaa
100 g fetajuustoa
400 g tagliatelle-pastaa
rucolaa

Kuori ja raasta punajuuret ja hienonna valkosipuli. Paista pannulla hetki ja lisää sitten kerma ja mausteet. Hauduta vielä hetki kannen alla. Kypsennä tagliatelle ja sekoita joukkoon. Murusta annoksen päälle fetajuustoa ja tarjoa lisäksi rucolaa. Parasta kasvista ikinä.